Rouvan elämää

Se tärkeä päivä on nyt jo takana päin. Kirjoitin viimeisen tekstini lokakuussa jonka jälkeen on tapahtunut niin paljon. Iloisista asioista valtavan surullisiin asioihin. Molemmat asiat koskettavat edelleen. Toisen asian muistelu tuo mieleen valtavan onnentunteen mutta toinen tuo mukanaan surun ja ikävän. Elämä ottaa ja elämä antaa. Tämä on mummolle "Nyt olen vapaa ja mukana tuulen, saan kulkea rajalla ajattomuuden. Olen kimallus tähden, olen pilven lento, olen kasteessa aamun pisara hento. En ole poissa, vaan luoksenne saavun mukana jokaisen nousevan aamun. Ja jokaisen tummuvan illan myötä, toivotan teille hyvää yötä"

Nyt kuitenkin iloisempiin tunnelmiin. Meidäthän vihittiin joulukuussa hyvin kliseisenä päivämääränä. Numeroa kaksitoista tuli päivälle 4 kappaletta. Vihkiminen oli nopea maistraattivihkiminen muutaman läheisen kesken. Tämän jälkeen tapasimme papin kirkossa josta siirryimme syömään kaupungille yhteen suosituimmista ravintoloista.

Koska minulla ei ollut maistraattivihkimisen suhteen kovin suuria odotuksia, olimme varanneet myös avioliiton siunaamistilaisuuden kirkkoon. Ajankohta oli meille tärkeänä päivämääränä. Olimmehan tasan 9 vuotta sitten menneet kihloihin. Myös joulun läheisyys toi ihanan lisän juhlatunnelmaan. Häiden pääväreiksi päätyivät musta sekä punainen. Nämä värit näkyivät myös hääpaikalla sekä häävieraiden vaatetuksessa. Hääpäivä sujui kaikinpuolin oikein hyvin, mutta aivan liian nopeasti. Jälkeenpäin muisteltuna tuntui kuin päivä olisi mennyt pikakelattuna ja vasta illalla vieraiden kesken ehti hengähtää ja nauttia ruuasta sekä juomasta. Pappi puhui kauniisti, juhlapaikan tarjoilu pelasi ja vieraat viihtyivät. Sulhanen oli komeana ja morsiankin oikein tyytyväinen asukokonaisuuteensa. Tästä on hyvä jatkaa hyvin alkanutta taivalta...