maanantai 23. huhtikuuta 2012

Blogitauko päättynyt

Olen tietoisesti pitänyt taukoa täältä. Yritän olla innostumatta liikaa etteivät läheiseni menetä hermojaan. En halua päätyä bridezillaksi. Meillä piti olla viime viikolla tapaaminen leipurin kanssa, mutta valitettavasti leipurilla olikin sovittua menoa ja jouduimme siirtämään kakkutapaamista. No, onneksi meillä on aikaa vielä vaikka kuinka! Tänä vuonna tapahtuu. Miehen kolmekymppisiä vietettiin, pikkusiskoni saavuttaa täysi-ikäisyyden. Me menemme naimisiin ja ystävänikin odottelee iloisia uutisia. Elämä todella maistuu! Ikuisena matkustelijana olen työntänyt vähän kaikkia hääjuttuja pois mielestä. Olen tiedostanut, että tänä vuonna en pääse etelään toisin kuin monina vuosina aikaisemmin. Tulen olemaan kuukauden lomalla elokuussa. Ahdistun jo valmiiksi vähän siitä ajatuksesta, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ei todellakaan ole mitään suunnitelmia lomalle. Osaanko olla? Silti kesä ja loma sinkoilevat tällä hetkellä paljon enemmän mielessä. Häät tuntuvat nyt niin kaukaisilta enkä halua miettiä vielä uutta talvea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti